VIA GROUPIN CREDOAsiantuntijammeReferenssitUutisetRekrytointiLeadership-lehti
Etusivu  » VIA Group » Uutiset » Johtamisen merkitys lisääntyy yhä
Johtamisen merkitys lisääntyy yhä

- Johtamisen merkitys yrityksen menestykselle lisääntyy jatkuvasti, sanoo henkilöstöjohtaja Lasse Schultz Sandvik Mining and Construction Oy:stä.

Johtamisen merkityksen lisääntymisen syitä on monia. Yksi syy esimerkiksi on se, että tuotteilla differoituminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi, koska teknologiaosaaminen on yhä laajemmin kaikkien saatavilla. Samaan aikaan toimintamallit ja markkinat monimutkaistuvat, mikä edellyttää entistä selkeämpää kommunikointia ja globaalin henkilöstön sitouttamista.

- Myös monikulttuurisuuden ja verkottumisen lisääntyminen tuo entistä enemmän haasteita, jatkaa Lasse Schultz arviointiaan johtamisen merkityksen lisääntymisen syistä.

VANHAT JOHTAMISMALLIT EIVÄT ENÄÄ TOIMI

Edellisen sukupolven johtamismallit omaksunut johtaja kohtaa ongelmia. - Autoritäärinen johtaminen alkaa olla historiaa kaikkialla. Varsinkin nuoremmat työnhakijat edellyttävät uudenlaista johtamiskulttuuria.

- Ihmisjohtamisen painoarvo kasvaa, mutta samanaikaisesti myös asiat ja niiden johtaminen pitää hallita, kiteyttää Lasse Schultz.

RAKENTEET HAASTAVAT JOHTAMISEN

- Virtuaalisten tiimien ja verkostojen kautta tapahtuva johtaminen lisääntyy. Perinteinen alaisten johtamiseen keskittyvä johtamisprosessi ei toimi monisuuntaisessa rakenteessa kovinkaan hyvin.

Tämä asettaa uusia haasteita myös esimiesosaamiselle, viestinnälle ja dialogin hallinnalle, sanoo Lasse Schultz.

- Tekniikan mukanaan tuomat uudet välineet sekä helpottavat johtamista, että luovat vääränlaista mielikuvaa kommunikoinnin helppoudesta ja toimivuudesta (managing by email).

- Viestin lähettäminen ei takaa vielä kommunikointia, ymmärrystä tai sitoutumista.

- Asemavaltaan perustuva johtaminen menettää merkitystä, jolloin työskenteleminen ja muihin vaikuttaminen matriisissa korostuu, kiteyttää Lasse Schultz.

YLENEMISPERUSTEISTA TÄRKEIN ON SITOUTUMINEN

Lasse Schultz korostaa halukkuuden ja sitoutumisen merkitystä Sandvikin rekrytointi- ja ylenemisperusteena.

- Sitoutuminen yrityksen arvoihin on keskeisessä asemassa rekrytoinneissa ja urakehityksessä.

- Myös valmius toimia eri paikkakunnilla ja myös eri maissa ovat tärkeitä tekijöitä johtajavalinnoissa, samoin kuin kyky toimia tiimeissä ja monikulttuurisessa ympäristössä.

- Halu ja kyky oppia ovat elintärkeitä yhä nopeammin kehittyvillä markkinoilla, hän kiteyttää.

KAKSI OSALLISTUJAA KERRALLAAN KEHITYSOHJELMAAN

Sandvik Mining and Construction on Leadership Academyn partneriorganisaatio.

- Käytämme Leadership Academyn pitkää Leadership in Action –ohjelmaa erityisesti henkilöille, jotka ovat olleet esimiesasemassa jo joitakin vuosia. Leadershipin merkitys kasvaa ja ohjelman tavoitteena on viedä heidät osaamisen uudelle tasolle ja mahdollisesti myös uralla eteenpäin, sanoo yhteistyötä koordinoiva henkilöstöjohtaja Lasse Schultz.

- Olen huomannut, että lähettämällä osallistujat pareittain, he pystyvät keskustelemaan Leadership in Action –ohjelman ideoista ja caseista soveltaen niitä Sandvikin tilanteeseen. Jos henkilöillä on samantapainen rooli tai yhteistyöpintaa, hyöty on sitäkin suurempi.

- Jo jonkin aikaa Sandvikilla on ollut kaikissa LA-ohjelmissa osallistujia. Itsekin sekä Leadership in Action – että Senior Leadership in Action –ohjelmat läpikäyneenä tiedän, mitä ohjelmista parhaimmillaan voi saada. VIA-mallin loogisuus ja systemaattisuus sekä kattavuus viehättää, toteaa Lasse Schultz kokemuksenaan.

Hannele Piispanen


FAKTA

LASSE SCHULTZ
Lasse Schultz toimii globaalin Underground Hard Rock Mining –asiakassegmentin henkilöstöjohtajana (Vice President Human Resources) Sandvik Mining and Construction –liiketoiminta-alueella.

Aiemmin hän on toiminut Sandvikilla TORO Loaders-divisioonan markkinointijohtajana. Sitä ennen hän oli MacGREGORilla Global Services-divisioonan kehitysjohtajana ja Euroopan regioonan johtajana. Ennen MacGREGORille siirtymistä hän toimi Aquamaster-Rauma Oy:ssä tulosyksikön johtajana ja liiketoiminnan kehitysjohtajana.

Hän on asunut Suomen lisäksi USA:ssa ja Etelä-Koreassa.

Hän on osallistunut Leadership Academy –koulutusohjelmaan (nykyisin Leadership in Action) 1993 - 1994 sekä Senior Leadership in Action –ohjelmaan 2000 - 2001 ja soveltanut VIA-johtamisfi losofi aa omissa työtehtävissään. Hän on lisäksi lanseerannut tuloskortin tukemaan navigoivaa johtamismallia MacGREGORin maailmanlaajuisessa huoltoverkostossa

30.01.2008 7:13 | « edellinen | seuraava » | 

 

Kerro kollegalle tästä sivusta


EtusivuPalauteSivukarttaTulosta
VIA Group, Westendinkatu 7, 02160 ESPOO | puh. 020 740 2800, faksi 020 740 2830, Puheluiden hinnat | sähköposti: etunimi.sukunimi@viagroup.fi  | Sijaintimme kartalla
 Powered by: SOLU / e21 Solutions Oy