Vuoden toisessa VIA Leaders’ Clubin tilaisuudessa oli alustajana kauppatieteiden tohtori ja Sitran innovaatiojohtaja Mikko Kosonen. Aikaisemmin Kosonen on toiminut Nokia Oyj:ssä yrityssuunnittelujohtajana (1996 – 2004) ja sen ohella tietohallintojohtajana (1997 – 2005) sekä viimeksi johdon neuvonantajana. Hän on yksi Nokian menestystarinan suunnittelijoista.
”Useimmat yritykset eivät kuole väärien asioiden tekemiseen, päinvastoin vääristä asioista voi ottaa opiksi. Yritykset kuolevat, koska jatkavat aikanaan oikeiden asioiden tekemistä liian kauan.”
Mm. näin totesi johtaja Mikko Kosonen puhuessaan VIA Leaders’ Clubin tilaisuudessa parillekymmenelle suomalaiselle johtajalle. Kosonen esitteli klubilaisille tekemäänsä tutkimusta, miten globaalit tietoteollisuuden yritykset kuten IBM, Intel, HP, Cisco ja Nokia reagoivat muutoksiin strategiassaan ja toimintatavoissaan.
Yhteistä näille yrityksille on, että ne ovat kyenneet samanaikaisesti muuttumaan ja tekemään hyvää tulosta vuodesta toiseen. Sen sijaan esim. Digital Equipment ja Compaq kuolivat jatkaessaan toimintaansa vanhaan malliin.
Seuraavan kerran VIA Leaders’ Club kokoontuu 7.5.2008 kuuntelemaan Sanoma Magazines Finland Oy:n toimitusjohtajan Raili Mäkisen kokemuksia muutosjohtamisesta.