PALS tuo kansainvälisesti tutkitut ja testatut ajatukset ja menetelmät suomalaisen johtajan käyttöön. Se yhdistää yrityselämässä käytössä olevia menetelmiä suomalaisen julkishallinnon strategiseen ajatteluun, tutkimustuloksiin ja käytännön johtamistyöhön. Ideat sovelletaan kehitysohjelmassa osaksi osallistujan arkea. Julkishallinnon johtaja saa ohjelmasta eväät tulevaisuuden onnistumisille – ja menestyksekkäälle uralle.
Kehitysohjelma perustuu osallistujan omasta vastuualueesta rakennettavaan Business Caseen ja sen toteuttamiseen organisaatiossa. Jokainen osallistuja valmistelee jo ennen ohjelman alkua konkreettisen kuvauksen oman organisaationsa ja vastuualueensa tilanteesta. Syntynyt aineisto on pohjana kehityssuunnitelmalle, joka syntyy ohjelmassa. . Tuloksena on osallistujan omaa työtä suoraan hyödyntävä strateginen ja operatiivinen kehitysohjelma, jossa johtamisen roolia päästään harjoittelemaan käytännössä. Näin osallistuja soveltaa PALS:n oppeja käytäntöön omassa todellisessa työympäristössään ja saa tuekseen tähän työhön vielä kokeneen konsultin VIA Groupista.
Keskeiset lähtökohdat ohjelman suunnittelulle ja toteutukselle
Johtaja ja esimies ovat nykyisin varsin yksin kasvavien johtamishaasteidensa kanssa. Koulutus on suunniteltu syventämään näkemystä ja luomaan varmuutta johtamiseen. Se toimii myös hyvänä verkottumis- ja kokemusten vaihtopaikkana.
Strategisen johtamisnäkemyksen ajantasaistaminen
Ohjelma soveltaa uusimpia strategian kehittämisen tutkimustuloksia. Yhteistyö kehittämisinstituuttien professoreiden kanssa (mm. Harvard School of Public Administration, IMD, Berkeley, Stanford, London Business School tai INSEAD) tuo uusia viitekehyksiä ja menetelmiä osallistujien ulottuville. Strategisen leadershipin teemat ja suurten muutosten johtaminen ovat keskeisesti esillä ohjelmassa
Organisaatio-osaaminen viedään uudelle tasolle
Verkottumisstrategiat, rajat ylittävä yhteistyö ja muuttuvat rakenteet haastavat johtajan organisaationäkemyksen. Prosessijohtaminen on perinteisessä organisaatiossa uudenlaiseen johtajuuteen voimakkaasti haastava ratkaisu. Organisaatioiden monet roolimuutokset, kilpailukyvyn parantaminen, palveluiden vaikuttavuus sekä julkisten ja yksityisten palvelutuottajien verkottuva yhteistyö ovat voimakkaita johtamishaasteita.
Johtamiseen kasvaminen
Esimiesroolin hallintaan on oltava vahva motivaatio, jotta työ sujuu ammattimaisesti. Ohjelma syventää motivaatiota sekä auttaa tunnistamaan johtamisen eri osa-alueet ja niihin liittyvät haasteet. Ohjelmassa esimiestä tuetaan myös omien kehittämisalueiden tunnistamisessa ja mukavuusalueiden laajentamisessa.
Henkilökohtaisen johtamisen taidot, keinot ja tavat
Esimiehen henkilökohtainen osaaminen on avainasemassa. Esimies voi joskus olla ylipääsemätön kehityksen jarru, jos hänen näkemyksensä ja taitonsa, hänen tapansa ja käytäntönsä eivät tue strategian tai uuden toimintamallin käytäntöön viemistä. Sen vuoksi esimiehen valmius selviytyä ja menestyä uudenlaisessa tulevaisuudessa on olennaisen tärkeää koko organisaation kannalta.
Kehitysloikka omalla vastuualueella
Suora soveltaminen omaan työhön tuottaa kouriintuntuvia, välittömiä hyötyjä. Ohjelman aikana otettavat kehitysaskeleet ovat niin merkittäviä, että osallistuminen tuottaa nopeasti investoinnin takaisin.
Osallistujan saama palaute ohjelman aikana
Jaksoilla osallistuja saa kouluttajilta mitattua palautetta johtamisestaan näkökulmasta, josta jaksolla asioita tarkastellaan. Osallistujalla on kehitysohjelman lopussa monipuolinen näkemys omista ajattelutavoistaan ja ajattelumallinsa preferensseistä, omasta ihmistyypistään ja kuinka se vaikuttaa hänen johtamiseensa, oman johtamistyylinsä kattavuudesta, tilannejoustosta ja eri tyylien hallinnasta, miten eri tahot, mukaan luettuna johdettavat, näkevät hänen johtamisensa, miten asiat ovat hänen vastuualueellaan ja mihin hänen johtajana tulisi kiinnittää huomiota.