LEADERS’ Club on yksityinen klubi, jonka taustaorganisaationa toimii VIA Group. Sen jäsenyyden voi hankkia vuodeksi kerrallaan joko henkilökohtaisena tai organisaatiojäsenyytenä.
Varsinainen klubiohjelma sisältää vuonna 2008 kahdeksan ydintilaisuutta.
Keskeinen rooli tilaisuuksien alustajien valinnassa on klubin neuvonantajaryhmällä, jonka jäsenet valitaan klubilaisten joukosta.
Keskusteluiden luottamuksellisuus varmistetaan klubin pelisääntöjen ja pienryhmäorganisoinnin avulla.
LEADERS´ Clubin SPECIAL EVENTS -tapahtumia säännöllisen epäsäännöllisesti
Klubilaisten kutsuhinta SPECIAL EVENTS -tapahtumiin määritellään kustannustason mukaan erikseen. Näiden tilaisuuksien sisällöt ja toteutustavat nousevat klubilaisten erityistarpeista.
Klubiin liittyville tehdään intressi- ja tarveanalyysi, jonka avulla klubilaisille rakennetaan tilaisuuskohtaiset keskusteluryhmät.
Tilaisuuksien keskusteluryhmiä rakennetaan osallistujien kiinnostuskohteiden mukaan. Kokoonpanot vaihtelevat istunnosta toiseen ja jäseniä rohkaistaan kokoontumaan myös organisoitujen istuntojen ulkopuolella aina, kun asiaa ja kiinnostusta riittää.
Verkottuminen on hyvä syy tuoda organisaatiosta useampia jäseniksi LEADERS’ Clubiin. Luonnollisesti kehitysideoiden läpimeno omassa organisaatiossa paranee, kun kuuntelemassa on useampi korva.
VIA Group tarjoaa klubijäsenilleen Fakta-lehden vuosikerran, jonka jokaisen numeron välissä asiakaslehtemme LEADERSHIP ilmestyy.
Jäsenet saavat säännöllisesti informaatiota sähköpostitse jäsenkirjeiden välityksellä.
Klubilaisten käyttöön tulee vuonna 2008 extranet, jossa voimme jakaa tilaisuuksien alustajien materiaalit ja muun tarvittavan aineiston.