Johtamisen johtaminenNavigoiva johtaminenGRIPJulkisyhteisön joryBriefit
Etusivu  » Ajankohtaista » Leaders' Forum 2007 » Ohjelma  » Himanen
Pekka Himanen

FUTURE LEADERSHIP

PEKKA HIMANEN

Professori, Taideteollinen korkeakoulu, Oxford University

Ajattelua, tunteita ja johtamista

Leaders’ Forumiin mukaan kutsuttu professori Pekka Himanen on kansainvälisesti tunnetuimpia informaatioajan tutkijoita, jonka teoksia on julkaistu 20 kielellä Aasiasta Amerikkaan. Hän on näin Arto Paasilinnan kanssa eniten eri kielille käännetty suomalainen nykykirjailija.

Väiteltyään Suomen nuorimmaksi tohtoriksi filosofi asta 20-vuotiaana Himanen siirtyi tutkijaksi Englantiin ja sitten Kaliforniaan (Stanford ja Berkeley). Hänen tunnetuin julkaisunsa on kirja Hakkerietiikka (2001). Himanen on kirjoittanut lisäksi mm. Manuel Castellsin kanssa teoksen The Information Society and the Welfare State: The Finnish Model, joka on synnyttänyt keskustelua maailman johtavissa akateemisissa ja poliittisissa piireissä. Himanen on nykyisin hyvin suosittu luennoija eri puolilla maailmaa.

Leaders’ Forumissa hän puhuu ajattelusta, tunteesta ja tulevaisuuden johtamisesta.

Himasen vaikutusvaltainen työ on tunnustettu useilla palkinnoilla, kuten Maailman talousfoorumin arvostetulla Global Leader for Tomorrow -palkinnolla 2003. Himasella on ollut myös tärkeä rooli käytännön tietoyhteiskuntapolitiikassa. Äskettäin hän toimi neuvonantajana ILO:n korkean tason globalisaatiokomissiolle. Suomessa Himasen viimeisin julkaisu on hänen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle kirjoittamansa Tietoyhteiskunnan tulevaisuusstrategia.

Tällä hetkellä Himanen jakaa aikansa toimimalla professorina Taideteollisessa korkeakoulussa, vierailevana professorina Oxfordin yliopistossa sekä päätutkijana HIITissä (TKK:n ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuskeskus).

Halutun tulevaisuuden luominen innovatiivisen johtamisen avulla

  • Millaista on tulevaisuuden johtaminen?
  • Luovan innostuksen ja rikastavan vuorovaikutuksen voima
  • Parempien kysymysten ja lisätilan antamisen voima
  • Energisoivien unelmien tärkeys

 

Kerro kollegalle tästä sivusta


EtusivuPalauteSivukarttaTulosta
VIA Group, Westendinkatu 7, 02160 ESPOO | puh. 020 740 2800, faksi 020 740 2830, Puheluiden hinnat | sähköposti: etunimi.sukunimi@viagroup.fi  | Sijaintimme kartalla
 Powered by: SOLU / e21 Solutions Oy